Sähkötupakka auttaa tupakoinnin lopettamiseen

Nyt on tapahtunut se läpimurto suomessakin, mikä keskieuroopassa
tapahtui jo muutama vuosi sitten. Eli sähkötupakka on löytänyt paikkansa tupakoinnin lopettajien keskuudessa.

Jopa kaksi kolmesta tupakoijasta haluaisi lopettaa tupakoinnin,
mutta ei pysty siihen apteekin tarjoamilla apukonsteilla.

Osta sähkötupakka, mikäli
tavoitteenasi on todella päästä irti tupakasta, sillä jo sadat tuhannet
ihmiset ovat päässeet eroon tupakasta sen avulla. Miksi sähkötupakka
sitten toimii? Se johtuu siitä, että sähkötupakka auttaa molempiin
riippuvuuksiin, eli tapa riippuvuuden lisäksi, nikotiini riippuvuuteen.

Sähkötupakka on tullut suomeen edellisen syksyn aikana, vaikka
se on ollut markkinoilla jo lähes kymmenen vuotta. Sähkötupakka
kehitettiin Kiinassa joskus 2000 luvun alussa, sen kehitti
pitkään tupakkaa polttanut mies joka oli yrittänyt jo kaikkia
muita konsteja päässäkseen eroon tupakasta. Mies poltti yli
kolme askia tupakkaa päivässä ja silti pääsi eroon siitä keksintönsä
avulla.

Miten sähkötupakka levisi ympäri maailman?

Tuote alkoi toimia kiinan markkinoilla niin hyvin, että länsimaisetkin
kuluttajat kiinnostuivat sähkötupakasta. Tämä johtikin lähinnä
siihen, että tieto kulki suusta suuhun ja ihmiset alkoivat tilata
sähkötupakkaa kiinasta kotiinsa.

Leave a Reply